A breakfast table for souls

Ja näin unta eläintarhasta, liian väkevästä viinistä sekä väriräjähteistä                 vedin henkoset pienestä jointista ja hymyilin, olin onnellinen           kaverin kaveri nauroi minun kanssani oudoille jutuille ja antoi minulle lisää ihme usvaa sisälleni se oli hyvä uni ja aamulla meinasin tukehtua ilman paksuuteen Vessan maalatut seinät tuovat mieleen kaukomaiden kirkkaan meren ja haluan vain sulkea huoneen           sulkeutua huoneeseen joka on lähimpänä Karabian sinistä merta        mutta ovi ei sulje pois ääniä                                      se ei sulje pois korotettua puhetta, ei sillä että äänet riitelisivät                ne äänet ovat kuuroja toisilleen, korotettuja kerta toisensa jälkeen, vain koska kumpikin tahtoo ...

On helpompaa ajatella seuraavaa minuuttia kuin seuraava vuotta               on helpompaa kirjoittaa kauniita sanoja tuhat kuin ottaa yksi täydellinen kuva      mutta mikä voisi olla sen vaikeampaa kuin unohtaminen                                                   ehkä olen liian takertuva, kuin kärpänen liimapaperissa             mutta ihmiset ovat minulle muutakin kuin silmiä, suita ja kasvoja, jotka piilottavat taakseen totuuden ihmiset ovat minulle elämää, ihmiset ovat minulle turvapaikkoja                            miksi kukaan haluaisi lähteä turvaisasta satamasta myrskyiselle merelle?       Miksi kukaan haluaisi jäädä yksin ja unohtaa miltä tuntuu kun joku oikeasti rakastaa?   ...

               Ja minä päätin puhuminen on yliarvostettua           miksi minun täytyisi                                         kun ei yksikään muu, miksi minun pitäisi                                                                                     kun minä olen ainut, jonka suusta tulee sanoja                                               vääriä, sellaisia mihin kukaan ei voi reagoida             sillä minä olen mielenvikainen, näen unta elämästä ...

Hiljaisuus on liian pitkä, väliin tekisi mieli huutaa kovaa muutama kirosanaa                           mutta noudatan annettuja ohjeita kuten muutkin ja mietin mikä helvetti on replikaatio.      Stressi laukeaa raastavaan itkuun ja vielä raastavampaan päänsärkyyn juoksuaskeleet sulavalla jäällä hakkaavat sydämeen uutta rytmiä ja tunnen oikeasti saaneen elämäni takaisin                    oikeastaan on melkein ikävä koulun penkille En tiedä mistä kertoisin, tyhjä mieli ja vielä tyhjempi sanavarasto                                           haluaisin vain jonkun jonka syliin käpertyä, lopettamaan tämän jännityksen         haluaisin tuntea, että oikeasti elän tätä päivää kuin viimeistä päivää  mutta aamuseitsämän herääminen j...

Haluaisin lukea kirjaa, väärää kirjaa, en sitä missä kerrotaan mitokondrioista                  allopatrisesta lajiutumisesta, transkriptiosta                                         haluaisin lukea rakkaustarinoita, suudelmista, kaksinaamaisuudesta         Naurahdan, voi kun haluni ovat naiiveja                                ehkä pitäisi keskittyä siihen kuinka mä nyt tässä elän ja oppia selittämään                   mitä merkitystä on trypsiineillä ja nukleaaseilla entäpä sitten heterotrofit ja PCR:t? Kysymyksiin kuitenkin koitan vastata, näistäkin tuli vaan mieleen nitrifikaatio ja typen kierto Miksi ukkonen herättää suuria tunteita? Miksi jokin niin kaunis, voimakas ja kova voisi herättä...

Aurinko lämmittää routaista maata, mutta ei minun jäätynyttä sydäntä                  tunnen olevani huonosti pukeutunut transu, kun astelen ulos kampaajalta ja sipaisen kulmiani.   Mikään ei oikein naurata ja minulle on aivan sama elohopean myrkyllisyys                                   ei haittaisi vaikka se syöpyisi läpi tyhjän kroppani                 haluaisin olla itsetuhoinen, haluaisin suostua noidan tarjoamaan myrkkyomenaan ja puraista ei kait se haittaisi jos tukehtuisin maailman masennukseen ja epätoivoon                                                   psykiatrit esittää ja lääkärit antaa reseptejä.                     ...

Aamuisin huomaan herääväni aina vain aikaisemmin             huomaan venytteleväni vartaloa, joka ei vieläkään tunnu hyvältä kahden kuukauden jälkeen.     kultaiset säteet nuolevat vedenkeitintä ja minusta on vaikeaa valita otanko vaniljan vai earl greyn. Suljen silmäni ja lämpö tunkeutuu syvemmälle                                 tiedän, että tämän takia herään.                                        tämän valon, joka sulkee minut hyväilyyn ja halaukseen             jota kukaan ei ole tehnyt sitten räikeiden rakettien Ja minun sydän hakkaa kiivasti vasten rintaa,           vasten kylkiluita, jotka näkyvät hiukan paremmin tänään kuin eilen, minä hymyilen    En tahdo kasvaa koskaan aikuiseksi ja puh...

Ajattelin, että olenko hieman tyhmä, kun en tee vastauksistani suurta merkittävää postausta, joka välkkyy neonväreissä ja huutaa, että täällä olisi nämä vastaukset.                Enkä minä ole tyhmä, minä olen minä ja minä vastaan kun aurinko paistaa hiukan ohuen pilviverhon takaa ja kun hymyilen hiukan, vaikka ei tekisi oikeastaan mieli yhtään. Mistä tietää, että on kotona? Koti on siellä missä sydän on, siellä missä tunnet itsesi levolliseksi. Kodin ei tarvitse sisältää seiniä eikä kattoa, sillä ei tarvitse olla hienoa pohjapiirrustusta eikä muutamaa sataa neliötä. Kodissa voi hengittää ilman, että yksikään sana ei tartu kurkkuun ja kodissa voi nauraa ilosta ja onnesta. Koti on paikka mitä minä vielä etsin menetettyäni viime kertaisen turvan tunteeni. Mitä, jos kaikki onkin unta? Öisin toivon katoavani uniini, pääseväni takaisin rakkaan ihmisen luokse tai osaavani lentää halki taivaan               ...

Haluaisin napata mukaani hiustenkuivaimen               vaipua kyykkyyn ja auttaa aurinkoa sulattamaan meidän pihan paksun jään      muodostaa suuria, pieniä puroja                            antaa kevään tulla nopeammin, lämmittää vaivaista varpua niin, että se hymyillen jaksaisi karistaa jääkiteet yltään ja tanssia kohti aurinkoa.                                          Haluaisin herättää ikiroutaisen maan elon karkeloon ja opettaa mitä kevät on         koska minusta tuntuu, että luontokin välillä kaipaisi apua                vaikka vaan hiustenkuivaimelta                          tai muutamalta lämpimältä kädeltä. Me olemme itsekkä...

Kello tikittää eteenpäin ja joka sanan myötä, jonka kirjoitan konseptille tunnen vapautuvani.          Pimeydestä kehkeytyy yksinäinen säälittävä mörkö, joka kuihtuu pois kun vihdoin lopulta löydän valon se on minun tarinani ja minun matkani pimeydestä valoon                                    ja neljän ja puolen tunnin terapiaistunnon jälkeen hymyilen auringolle, joka tervehtii minua astuessani ulos lämpimään kevääseen. Vastauksia kysymyksiin, joita te ette ole pahemmin kysellyt - Kiki on minusta aivan loistavasti. Ei voisi olla paremmin, toisinaan kikillä ei oo kyllä kaikki hyvin, mutta eilen se sai kakkua ja nyt on kiki hyvin. - koululipaston feng suihin vaaleanpunainen wunderbaum sopii täydellisesti, keventää tunnelmaa ja olen varma, että lentävät matot alkavat tuntua paljon mahdollisimmilta pienessä vaaleanpunaisessa tuoksupöllyssä. Tammi tietenkin imaisee tuoks...

Kirjoitan blogiini suurimmat syvimmät ajatukset, ne mitä ihmiset eivät voi päältä päin minusta nähdä         valehtelen tunteistani ja kerron valkoisia valheita puhun totta, mutta pienentelen asioita, mitätöin ne ja peittelen kauniilla sanoilla. Ajattelin ensimmäistä kertaa antaa teille vallan kysyä minulta jotain ja nöyränä lupaan vastata rehellisesti, värittelemättä ja niin hyvin kuin suinkin osaan.                                               Mitä sinä haluat tietää minusta?                      Kysy ja minä vastaan, rehellisesti. 

Minä kerron teille aina taivaista, mielenmaisemastani ja väreistä         piirrän kuvia valosta, rakkaudesta ja hiljaisuudesta                                      toistan sanontoja ja naurahdan perään    kerron teille elämästäni,                itsestäni ja sielustani                                      ylitsevuotavasta ikävästä ja rakkaudesta                     siitä epävarmuudesta ja hetkittäisistä polttavista kyynelistä virtaamassa lattialle puroksi, joka huuhtoo portaita alas viedessään mukanaan askeleideni jalanjäljet                                           ...

Internetin ihmeellisistä syövereistä päähäni on iskostunut yksi lause                  jotta voisit rakastaa jotakuta toista, on sinun ensin rakastettava itseesi. Itseäni? Miten ja miksi? Millä ajalla ja varsinkin miten tällä kropalla?                                     Tällä persoonalla ja niillä liiallisilla kyyneleillä jotka kostuttavat paidan kauluksen.       Ja huomaan tietäväni vastauksen.                  ei rakastamisen kuulu olla helppoa,                                     ei sen pidä olla hymyä aina peiliin katsoessa          eikä itsensä kehuskelua suuressa joukossa                             ...