13. If you can't say it, write it

Hiekkatien pöly on kadottanut

             tienvarsien värit

eikä pilvetkään näytä edes 

             hopeisilta

Pisarat lasissa

      valuvat alaspäin vaisuina

ja minä koitan saada

     itseni heräämään

Edessäni istuu tyttö,

      jonka hiukset,

             hartiat

ovat sinun.

     Vieressäni istuu nainen,

             jonka hymy,

                 silmät

    ja kädet ovat sinun

Kuulokkeista soi laulu,

        jota sinä

             lauloit minulle

    äänettömästi ja jonka,

           aikana minä

rakastuin sinuun

      täydellisesti, peruuttamattomasti

           lopullisesti, ikuisesti

Mitä kauemmas tämä matka vie minua,

     sen vähemmän näen

       niitä värejä, jotka loistavat

silmistäsi. 

Annetaan ajan pysähtyä,                          

               Maailma jatkaa raiteillaan

                        ohittaa aseman, jos toisenkin.

Jäädään kyydistä

              Astutaan ulos vaunujen harmaudesta                    

              Kukaan ei voi meitä seurata.

              silitetään sammaloitunutta asfalttia.

Terästä ja lasia

              Ihmiset haluavat puhtautta                                          

              kovuutta, helppoutta. Moraaliohjeita.

Kävellään me metsään

              Käsi kädessä aurinkoon

              pehmeys jalkojen alla,

              suloisen täydellinen epätäydellisyys.

Unohdetaan raiteet, asfaltti, teräs, lasi

             Sammaleet, heinät näyttävät tien

             Jalkamme eivät paina jälkeemme polkua

             Kukaan ei voi meitä seurata.

Annoit minulle voimaa,

             kätesi kulkivat pitkin kalpeaa ihoani,

     yli kivettyneiden huulien.
Kuulas ihosi tuoksui

             elämälle, minä olin vain

                     eloton maa, pimeys ja tyhjyys.
Silmiesi loiste,

             auringonlaskun kultainen kehä pupillisi ympärillä.
Kuinka herätitkään minut henkiin,

                kirkuen vavahdin kipeään

      pamppailevaan tunteeseen.
Väristykset ihollani,

 hymy huulillasi,

           sait minut elämään valossa.
Hengästyneenä halajasin aurinkoa,

                 houkutus oli suuri,

sinä olit

       siro, hiljainen, lämmin.
Rintakehän repivä tunne,

           elämä on raskas taakka totesit hehkuen,

 matka on vielä pitkä.
Vaikka herätit minut suudelmallasi,

  en tulisi koskaan olemaan yhtä

               ylväs ja

                     eläväinen kuin sinä.
Etäisyys ei tullut kuuloonkaan,

             suudelma oli ainut vaihtoehto

          roikkua kiinni valossa,

pidit minusta kiinni,

                         et päästänyt minua takaisin tyhjyyteen.
Rakkautesi repi minut irti pimeydestä,

                yhdessä olemme

                                    elämä, varjo ja valo. 

Ajattelin toteuttaa tällä kertaa hiukan erinlaista postausta ja jaoin teille omia runojani ja lyriikoitani, joita olen kirjoitellut tämän vuoden aikana. Runous on aina ollut lähellä sydäntäni ja niin osaan ehkä parhaiten ilmaista tunteitani sekä ajatusmaailmaani. ( Runojeni ei olisi tarkoitus olla keskitetyssä muodossa ja rytmitys menee aika pahasti pieleen tuolla tavalla.. mutta toivottavasti voitte olla huomioimatta asiaa yhtä kriittisesti kuin minä itse kun hakkaan tätä koneen ruutua rikki kahden kirveen ja kukkakaalin kanssa)