A breakfast table for souls

Hiljaisuudessa äänet naksahtelevat lähempänä korvaa                            etkä sinä ole vieressäni silittämässä unisena hiuksiani, kun suustani pääsee ahdistunut henkäys.                        sinä olet kaukana ja yön pimeyden kädet silittelevät minua sinun sijasta.                                            Mutta minä en pidä niistä käsistä, minä en pidä niiden aiheuttamista kylmistä väreistä enkä siitä kuinka sydämeni hakkaa kovemmin.                                                   Enkä enää vaivu uneen niin kuin tarinoissa, runoissa kerrotaan                   Astelen uneen portaita pitkin, joista ensimmäisten parin sadan aikana mietin nurkassa väijyvää hahmoa tai pimeydessä tuijottavia.      Seuraavat viisikymmentä porrasta hengitän raskaasti, näen oikeasti hahmot.                                Sitten nytkähdän takaisin hereille - tai melkein, huudan ja haukon henkeäni paniikissa, sinä olit siinä aivan juuri äsken, missä olet nyt? Valo sammuu itsestään jossain vaih

Ja kun suutelen sinua kuivilla huulillani                   etelätuulessa, yön roudan tuoksussa,      lipuvat valkoiset pilvet ylitse vaarojen hukuttaen ruskanlehdet usvaan. Taivaalle piirtyvät pilvivanat kutsuvat meitä lentämään ja minä olen ihan varma,                          että jos nyt pidättäisin hengitystä,                                              kohoaisin tuulen mukana ylös taivaalle  kulkemaan lentokoneen piirtämää polkua pitkin,                                 sillä sinä suutelet minulle siivet                                                      entisten palaneiden, rikki revittyjen tilalle. Ja kuinka himo väreili pitkin ihoani, asettui orvas ja marraskeden väliin                                         tanssi sähköistä tanssiaan jopa sormenpäissä saakka                   kun sinä huokaisten                                             anelit         minua jakamaan kanssasi                                              koko maailman