119. Rakkaus on kuolemattomuusjuoma
Ja kun suutelen sinua kuivilla huulillani
etelätuulessa, yön roudan tuoksussa,
lipuvat valkoiset pilvet ylitse vaarojen hukuttaen ruskanlehdet usvaan.
Taivaalle piirtyvät pilvivanat kutsuvat meitä lentämään ja minä olen ihan varma,
että jos nyt pidättäisin hengitystä,
kohoaisin tuulen mukana ylös taivaalle
kulkemaan lentokoneen piirtämää polkua pitkin,
sillä sinä suutelet minulle siivet
entisten palaneiden, rikki revittyjen tilalle.
Ja kuinka himo väreili pitkin ihoani, asettui orvas ja marraskeden väliin
tanssi sähköistä tanssiaan jopa sormenpäissä saakka
kun sinä huokaisten
anelit
minua jakamaan kanssasi
koko maailman
hämärässä pienessä huoneeessa, jossa tuoksuit sinä
sekä meidän yhteinen himo
Enkä ymmärrä, käsitä, tajua,
sydämeni,
Ennen eloton, hitaasti tahtia lyövä kuolonkello,
tahtoo nyt hypätä rinnastaan ulos, maalata taivaalle meidät ja huutaa kurkkunsa käheäksi kultaiseksi kuivuneella pellolla, jonne en salli itseni menevän,
sillä kai minä pelkään
että sinä parannat minut, et vain sido haavojani vaan puhallat niihin,
odotat niiden arpeutuvan, etkä revi niitä välissä auki
ja sitten minussa ei ole mitään paikattavaa
ja sitten voin rakastaa sinua sydämellä, joka ei jokaisen lyönnin välissä vuoda pimeyttä kehooni ja saastuta hetkiä.
Älä huoli,
minä selviän
ja minä paranen
sillä tällä hetkellä,
tunnen itseni maailman onnellisimmaksi.
koska sinä olet kaunis
ja sinä olet vihdoin minun.
kettu pajupillin kanssa lehdon kehdossa
etelätuulessa, yön roudan tuoksussa,
lipuvat valkoiset pilvet ylitse vaarojen hukuttaen ruskanlehdet usvaan.
Taivaalle piirtyvät pilvivanat kutsuvat meitä lentämään ja minä olen ihan varma,
että jos nyt pidättäisin hengitystä,
kohoaisin tuulen mukana ylös taivaalle
kulkemaan lentokoneen piirtämää polkua pitkin,
sillä sinä suutelet minulle siivet
entisten palaneiden, rikki revittyjen tilalle.
Ja kuinka himo väreili pitkin ihoani, asettui orvas ja marraskeden väliin
tanssi sähköistä tanssiaan jopa sormenpäissä saakka
kun sinä huokaisten
anelit
minua jakamaan kanssasi
koko maailman
hämärässä pienessä huoneeessa, jossa tuoksuit sinä
sekä meidän yhteinen himo
Enkä ymmärrä, käsitä, tajua,
sydämeni,
Ennen eloton, hitaasti tahtia lyövä kuolonkello,
tahtoo nyt hypätä rinnastaan ulos, maalata taivaalle meidät ja huutaa kurkkunsa käheäksi kultaiseksi kuivuneella pellolla, jonne en salli itseni menevän,
sillä kai minä pelkään
että sinä parannat minut, et vain sido haavojani vaan puhallat niihin,
odotat niiden arpeutuvan, etkä revi niitä välissä auki
ja sitten minussa ei ole mitään paikattavaa
ja sitten voin rakastaa sinua sydämellä, joka ei jokaisen lyönnin välissä vuoda pimeyttä kehooni ja saastuta hetkiä.
Älä huoli,
minä selviän
ja minä paranen
sillä tällä hetkellä,
tunnen itseni maailman onnellisimmaksi.
koska sinä olet kaunis
ja sinä olet vihdoin minun.
kettu pajupillin kanssa lehdon kehdossa
Kommentit
Lähetä kommentti