A breakfast table for souls

Öisin asunnossani lisäkseni tusina muita                               päivisin kaipaan aivoihini itseni lisäksi sinua                                             sinua, joka saa minut hymyilemään                                                                                itkemään onnesta                                                                                rakastamaan itseäni                                                                                päästämään ääntä, joka kukaan ei kuule                                             Kaipaan                                                       tuoksuasi,                                                             varmuuttasi                                                                       turvaasi                                                                              syliäsi                                                                 ja kun aika on, kysyn voisitko olla minun ikuisesti Mutta ei

Koske hitaasti niin, että syvinkin hermoni tuntee sähkön sormenpäistäsi            Koske tiukasti niin, että kerta toisensa jälkeen huokaukseni syvenee Paina minut alas rintakehästäni ja pure kalpea ihoni kirjavaksi           Silitä hiuksiani lempeästi ja naurahda niskaani                                     Ole minulle hetki joku                                                          ole minulle hetki menneisyys                                                                                      ole syvin haluni                                   ole se mitä olen syksyn kylmissä tuulissa kaivannut                                             pimeydessä odottanut koskevani, kun herään painajaiseen Kasvata sisälläni olevaa painetta                              sen purkautuessa saat osasi siitä ihollesi,                                                                                  hermostoosi sykkimään