A breakfast table for souls

Sulje vain silmäsi kuolevainen,                     ja astu toiseen ulottuvuuteen, syvälle mielesi sisälle

Kuten moni on saattanut huomata, ettei minulta ole nyt pitkään aikaan oikein irronnut mitään tänne blogin puolelle. Ajatukset on kulkenut oudoissa paikoissa ja päähäni on painettu leimasimella kysymys: "kuka minä olen?"                         Iltaisin uni tulee nopeammin kuin koskaan, koska unissa tunnen olevani totta        silmät auki tunnen olevani liian väsynyt, mieli niin täynnä sanoja, että se pysähtyy                       Huomaan yhä useammin jääväni tuijottamaan kaupassa soijamaitohyllyä tai luomurusinoita                                                    suu auki, ajatus pysähtyneenä                                                           aivan kuin unohtaisin, miksi olen tässä maailmassa               välillä tuntuu, että olen tekemässä läpimurron. Joskus tuntuu, kuin olisin keksimässä jotain suurta, mutta lopulta se vain liukuu pois käsistäni ja olen taas yksi onneton, kadonnut olento Juhannusyönä rantasaunassa aamukolmelta onnenkyyneleet valuivat vuo

Mitä olin eilen                    mitä voisin olla tänään            pianon koskettimet laulavat elämää                                                                   ja minä olen paju          minä soin huulillasi                              minä hengitän sinua                          mitä haluan olla tänään                                                               kun kaikki on mennyt   kun ensimmäisenä herään pakkaseen                                                      ja tapettuihin toivoihin                                                               voi, kun voisin lausua jotain ranskaksi                   ja olla pelkäämättä ihmisiä                                     mitä minä edes silloin olisin                                                          pajupilli tuulessa                          veden väreilyä aalloilla                                                                                   kaukana rannasta Tänään olin tois

Sokeana valosta, turvassa pimeyden kohdussa.                                 mietin kumpaa rakastan enemmän taannoin kirjoitin, että on aivan sama hukkuuko terävään valoon vai pimeyteen, kumpikin kadottaa             Mutta en halua hämärääkään, en halua haaleaa. Tahdon sysimustaa ja vitivalkeaa                                     ja ehkä juuri sen takia sieluani leikataan kahtia lihaveitsin Sataman toivomustonkat, kolme toivomusta ihmisille, jotka uskaltavat toivoa                           sillä on myös heitä, jotka naurahtavat pilkaten moiselle tyhmyydelle     minä olen jo menettänyt kaiken toivon pimeydelle, joten miksipä ei?                                                       Nyt vain odotetaan asioiden tapahtuvan, nyt on sinun vuorosi nousta lavalle ja lausua vuorosanasi Aika. Ja merimies kivellä käski minua hymyilemään,                      ja minä suljin silmäni ja tottelin, olin tyhmä. Putosin omien silmäluomieni takana olevaan tyhjyyteen vaikka

Minä en uskalla                     en enää uskalla hengittää, keuhkot voivat täyttyä puhtaudesta         ja puhtaus voi sisälläni reagoida sisimpäni kanssa, vastareaktio repisi minut kappaleiksi En uskalla enää katsoa maailmaa,                                sillä pimeyteni ujuttautuu kaikkeen mitä pidän kauniina,                      se hukuttaa alleen auringonkin samallalailla kuin se hukuttaa minut                 Minä en uskalla tuntea,                                                   en uskalla antaa ihoni sävähtää, en anna sen nauttia,    miksi pitäisi, enhän tiedä mitä edes tahdon, muuta kuin kuolemaa.                                     missä olen                                         voitko olla pelastamatta minua                  sillä haluan ajelehtia myrskyn syvimpiin vesiin kadotakseni yhtä mysteerisesti kuin synnynkin hajota palasiin, joiden yhteen liittyminen on taas yksi pieni murto-osa mahdollisuus                                          j

Ei sillä oo välii, et oon hullu             Kuka sanoi, että maailmassa on säännöt ja normit?       Minä pystyn lentämään                                   vaikka vaan kielekkeen reunan yli

Taas minä tein sen               luulin harhoja, kuvitelmia, maalailin kauniita tyhjälle kankaalle, jonka tiesin olevan hävitysuhan alla           katsokaa kuinka tyhmä olen                                    katsokaa, olen kadottanut itseni                                                                                 taas

                                    Herättäisitkö sieluni henkiin,                                                                    jos auringon säteissä aamukasteessa                                                      lehdon kehdossa                                    kanervien kumartaessa                                                                        leikkisin olevani                                                                                            sinun kauriisi?

               Auringonihottumaa                                lämpö sisällä syvällä ja vaikka kirkas valo kadottaa värit           minut on kääritty kultaan                             kultaan, jota syventää naurut, kurkuma ja keittiönkaapit                                                       osaanko enää edes olla surullinen?                       näin haluaisin tuntea aina                                   haluaisin olla onnellinen aina, mutta talvi        en suostu miettimään sitä vielä, sillä huomenna uusi päivä polttaa hiukan poskiani lisää                                      ja huomenna minä suutelen hellästi inkaliljoja                voisitko kertoa                                   onko tämä todellisuutta vai olenko se oikeasti minä kenet näen valossa?                             kaukana pimeydestä                                     päämäärässään                                                          sillä minusta tuntuu, että tämä kävi liian helposti    

Eikä aika lopeta kulkemistaan, vaikka kuinka koitan pysähtyä mököttämään kuin pikkulapsi, etten jaksa enää. Rakas hellä armoton parantajani, voisitko pysähtyä edes siksi aikaa, että kerkeisin tajuta, kuinka onnellinen olen. Tämä on kirje sinulle Aika, lue tämä siis hyvin tarkkaan ja huolellisesti. Jalkoihini sattuu ja tuskastelen, ettei rahat riitä hierojaan. Muuttolaatikot ovat kevyitä, kuinka helppo onkaan kantaa yhdellä kädellä vaikka suuri kiven järkäle.                    Yössä hänen äänensä saa minut itkemään onnesta, juuri niin hiljaa, ettei edes hän kuule, ettei kukaan kuule, eikä se haittaa sillä valmistujaisyönä minut kuuli jokainen.                           mutta kukaan ei kuullut silloin ajatuksiani,      kyllä tämä toisinkin päin toimii, en muista mitä sanoitte, en muista mitä näin.                                                           Olin siellä taas, tiedättehän, pimeydessä, syvällä, yksin, rikki. Mutta viime yönä taivaalle nousi sateenkaari ja minusta se o