2. Aina saa mököttää vähän, ihan vähän vain
Välillä tarvitaan pieni elämän kiertokulku, että luovuus puskisi esiin jostain mielen syövereistä. Olen totaalisen varma, että järjestys menee näin: 1. Tylsistyminen. 2. Vittuuntuminen. 3. Mikään ei huvita. 4. Yhtäkkiä haluankin maalata jokaisen huonen seinän ja kuvata koko elämän. Harmi vaan että yleensä tämä kiertokulku tyssähtää tuohon kolmoseen, taikka jo kakkoseen kun lopulta joku ulkopuolinen taho antaakin jotain tekemistä. Tänään ei käynyt niin. Seinän vierustani koristaa kaksi uutta taulua, toiseen vaihdoin kuvat. Haikaillen leikkasin kuvaa naisesta tatuointien kera, ehkä vielä joskus minäkin hankin ne hihatatuoinnit. Terapiaistunto kankaan kanssa pisti hymyilyttämään, värit sekoittuivat helposti toisiinsa ja minusta alkoi tuntumaan, että elämä on siveltimen vetoja. Toiset vedot onnistuvat ensimmäisellä kerralla, toisia joutuu korjaamaan, hiomaan hetken ja vielä uudelleen toistamaan tarvittaessa ennen kuin ne ovat täydellisiä. Vähän sama tilanne a...