A breakfast table for souls

Halusin kirjottaa haaveilusta, koska oon löytäny nykyään mitä useammin itseni katselemassa netistä erilaisia kauniita asuntoja ja taloja, kauniita paikkoja ulkomailla sekä jopa jotain hotelleja. Rakastan katsella erilaisten talojen kuvia, koska olen itse kiinnostunut sisustamisesta ja tahtoisin tulevaisuudessa talon, jonka saisin kaikella sydämellä sisustaa ja jonne saisin muuttaa sitten yhdessä mrun kanssa.  Tällä kertaa mulla ei ole sen painavampaa sanottavaa, mua väsyttää ja mulla on ikävä mun kultaa vaikka maanantai tekikin ihmeitä sille kovimmalle ikävälle. En muistanutkaan kuinka ihana on heittäytyä kaulaan ja vain rutistaa kovaa ja nukkua kainalossa koko yön. Hymyilyttää kun edes ajattelen sitä.. Tässä teille kuitenkin hiukan kuvia joita olen kuolannut itse parit päivät. Kauniit suuret ikkunat, eksoottiset, hiukan erilaiset viherkasvit sekä valoisuus. Puinen lattia, tehostusväreinä...

Välillä tarvitaan pieni elämän kiertokulku, että luovuus puskisi esiin jostain mielen syövereistä. Olen totaalisen varma, että järjestys menee näin: 1. Tylsistyminen.  2. Vittuuntuminen.  3. Mikään ei huvita.  4. Yhtäkkiä haluankin maalata jokaisen huonen seinän ja kuvata koko elämän. Harmi vaan että yleensä tämä kiertokulku tyssähtää tuohon kolmoseen, taikka jo kakkoseen kun lopulta joku ulkopuolinen taho antaakin jotain tekemistä. Tänään ei käynyt niin. Seinän vierustani koristaa kaksi uutta taulua, toiseen vaihdoin kuvat. Haikaillen leikkasin kuvaa naisesta tatuointien kera, ehkä vielä joskus minäkin hankin ne hihatatuoinnit. Terapiaistunto kankaan kanssa pisti hymyilyttämään, värit sekoittuivat helposti toisiinsa ja minusta alkoi tuntumaan, että elämä on siveltimen vetoja. Toiset vedot onnistuvat ensimmäisellä kerralla, toisia joutuu korjaamaan, hiomaan hetken ja vielä uudelleen toistamaan tarvittaessa ennen kuin ne ovat täydellisiä. Vähän sama tilanne a...