37. Yhden hymyn hetki
Kirjastossa aurinko kajastaa suurista ikkunoista ja bilsan kirjat hukkuvat kultamereen evoluutiolla ei enää olekaan väliä ja vihkon takakanteen ilmestyy runo, toinenkin mutta en hymyile, vaikka voisin, eihän se kovin vaikeaa edes oikeastaan ole päivät pyörivät nopeammin, samalla kaavalla hiljaisina ja ahdistuneina ja minä tunnun katoavani, hävittäväni joka hetki osan itsestäni ja pian tunnen, kuin en enää ole edes olemassa on vain ruumiini ja se tyttö, joka ennen osasi hymyillä niin, että hymy ylsi metsänvihreisiin silmiini ...