Nimeämättömän novellin alku
Tiesin sen ettei minua kohdeltu oikein, tiesin ja kestin sen. Sitähän se rakkaus on. Kestetään toisen virheet ja epäkohdat, mutta silti hyväksytään ne. Syvä rakkaus, jossa rakastettu ei koskaan petä tai tee mitään väärää, muuta kuin pakottaa. Sitä minun rakkauteni oli, rakkauteni oli oikeaa, mutta sen nimissä minut pakotettiin kestämään. Kestämään monia tunteja yöstä, tunteja aamusta kun aurinko vasta hipoi suuria holvikaarisia ikkunoitani ja pölyhiukkaset saattoi laskea aamuauringon säteistä. Kestämään sitä ajatusta ettei tämä tulisi koskaan loppumaan enkä saisi koskaan päättää omista tekemisistäni. Etten voisi koskaan toteuttaa haavetta aamukahvista pienen kahvilan terassilla syysaamuna, juuri ennen ensimmäiset luennot alkaisivat. Pelkäsin etten saisi koskaan hörppiä kahviani rauhassa, lukea ensimmäistä kertaa sanomalehden jokaisen uutisen, koska minulla oli aikaa kun kukaan ei pidätellyt minua aamulla pitkään. Ei iskenyt minua seinään ja vaatinut omaa osaansa rakkaudestani. Se...