A breakfast table for souls

Jääkaappi täyttyy tämän ja huomisen päivän aikana erilaisista kakuista, leivonnaisista ja pasteijoista. Äiti hösöttää aivan liikaa, siivoaa ja tarkistaa miljoona kertaa kauppalistan sekä tarjoamiset. Ai miksikö? No sattuimoisin isälläni on tasakymmeniset syntymäpäivät, eikä tietenkään äiti voi olla hääräämästä, vaikka hyvällä lykyllä vieraita saapuu enintään viisi. Minua huvittaa, miksi pitää panostaa johonkin noin paljon? Onhan se mukava, kun on hyvää ruokaa ja siivottu, mutta että olohuoneen pöytäliinat pitäisi vaihtaa ja ihan ajatuksen kanssa pitäisi miettiä miten laittaa pöydän sekä kahvikupit. Turhaudun lukuisista kyselyistä, entä näin, eikun ehkä se olisi parempi tälleen tai sitten ehkäpä näin, näyttääkö tämä hyvältä? Useimmiten vastaukseni kuuluu muutamaa desipeliä liian kovaa, kun alan jo ärsyyntyä. Syntymäpäiväthän ne vain ovat. En ole koskaan tajunnu sitä jouluhösötystä, mitä kaikki äidit joka joulu toistavat. Ovatko verhot hyvät? .. Kerran taisin saada huudotkin, kun vaihdo...

Tämä koko aihe, ehkä nyt lähti siitä, koska ajoin pimeässä illalla muutama tunti sitten kotiin kylältä tänne perukkaan jossa asun. Ilma oli pakastunut juuri sen verran, että tien pintaan oli tullut mukava pieni jääkerros, jonka takia meinasin lentää jo kun kävelin autolle reilun kymmenen metriä. Eihän liukkaudesta paljon haittaa ole talvirenkaiden kanssa, mutta valitettavasti ei kengistäni löytynyt nastoja. Pimeässä ajaminen saatikka sitten ajaminen yleensä on tullut minulle melko tutuksi jo kuukaudessa, mutta tällä kertaa sain eteeni aivan erilaisen haasteen. Lumisateen. Pelottava, kylmä ja suuuuri sana. Vielä pelottavampaa on auto ja lumisade ja se kuinka hetken ajamisen jälkeen alkaa tuntea spykedeelisen näköilluusion vaikuttamisen päässä, välillä tuijotin edessä kaukana suoraan alas lankeavia hiutaleita kun taas välillä niitä, jotka suhahtivat viivana ohitseni. Väliin ilmestyi ajatus, että tälläistä olisi olla avaruusaluksen ohjaaja star warsissa.. Eli toisin sanoen jonkin luokan s...

Päässä on lista kaikesta mitkä pitäisi tehdä huomiseksi ja mitkä pitäisi saada valmiiksi viimeistään seuraavalla viikolla. Selkä meinaa tappaa minut, hierojalle pitäisi varata aika, niinkuin myös kampaajalle, koska mielessä on vihdoin uusi innostus erilaisiin hiuksiin. Vähiten kiinnostava raksitettava kohta listalla on hammaslääkäri, jonne viimeiseksi tässä maailmassa tahtoisin mennä. Mikä tästä kaikesta tekee vaikeaa? No, ajatuksen kannalta eihän siinä mikään, kun vain astelisi kampaajalle taikka hierojalle ja varaisi ajan ja merkkaisi ajankohdan kalenteriin. Mutta entä sitten käytännössä? Asioita tuskailee ensin sen yhden viikon ainakin, toisen viikon ahdistelee sitä ettei ole vieläkään saanut mitään aikaiseksi kunnes sitten viimeistään kolmannella viikolla ottaa itsestään niskasta kiinni ja ryhdistäytyy ja hoitaa kaikki asiat samaan aikaan ja varsinkin vielä samana päivänä ettei yksikään muistettava tekeminen tai asia pääsisi unohtumaan. Aloittaminen. Niin helvetin helppo sana, kak...