A breakfast table for souls

Hitaasti valutan aivoistani kirjaimia, sanoja, lauseita Joissakin enemmän sisältöä kuin toisissa, mutta kaikki silti yhtä olevia Haluan olla cool                     mystinen                     hauska                     omaperäinen                     outo Loppujen lopuksi päädyn aina vain olemaan kaiku toisten sanoista                                                                         äänekäs epävarmuus ja tökkivät äänteet                                                   ...

Hiljaisuus, erilainen kuin aiemmin Lempeä, valkoinen, lämmin                                  Turvaverkosta irrottua ei voi kuin upota pimeyteen                                  Kaiken ympäröivään tyhjyyteen                                               uusi haaste                                                       Kuitenkin tiedän                                                                   ...

  Hymysi, se kumma tunne rinnassa, jota en saa millään selitettyä                                       Ripaus ylpeyttä, täydellistä ylpeyttä sekä omistushalua.                 Ei, enemmän. Minun.                              Syvä ääni sisällä, joka huutaa: Minun.              Ja kun sanot, että haluat, että sinun kotisi on minun kotini ja toisin päin,                                  minä olen valmis tekemään sinulle kodin sinnekin missä sinulla ei ole hyvä olla.                         Sillä minulle koti ei ole seiniä, ei tauluja seinällä ja jääkaappimagneetteja.        ...

Mitä jos en muistakkaan viiden vuoden päästä sitä mitä teit minulle eilen?       Entä jos muistini vain katoaa   Yhtä hiljalleen ja huomaamatta kuin minäkin,     sillä välillä minä herään              Ja huomaan etten ole sama tyttö kuin ennen                    Minä pelkää enemmän                       Minä rakastan enemmän Enkä tunne itseäni kokonaiseksi,                       jokin on jäänyt menneisyyteen.        Jätinkö vihersilmäisen prinsessan leikkimään tulella kedolle voikukkien puhaltaessa ilmaan uuden elämän.              Minne kadotin muistini, mielikuvani kirjoista, äänistä, tunteista.      Minua pelottaa, kuka minä olen.         ...

Hiljaisuudessa äänet naksahtelevat lähempänä korvaa                            etkä sinä ole vieressäni silittämässä unisena hiuksiani, kun suustani pääsee ahdistunut henkäys.                        sinä olet kaukana ja yön pimeyden kädet silittelevät minua sinun sijasta.                                            Mutta minä en pidä niistä käsistä, minä en pidä niiden aiheuttamista kylmistä väreistä enkä siitä kuinka sydämeni hakkaa kovemmin.                                                   Enkä enää vaivu uneen niin kuin tarinoissa, runoissa kerrotaan                   Astelen ...

Ja kun suutelen sinua kuivilla huulillani                   etelätuulessa, yön roudan tuoksussa,      lipuvat valkoiset pilvet ylitse vaarojen hukuttaen ruskanlehdet usvaan. Taivaalle piirtyvät pilvivanat kutsuvat meitä lentämään ja minä olen ihan varma,                          että jos nyt pidättäisin hengitystä,                                              kohoaisin tuulen mukana ylös taivaalle  kulkemaan lentokoneen piirtämää polkua pitkin,                                 sillä sinä suutelet minulle siivet                                           ...

Oletko koskaan yöllä herännyt unesta hymyillen?                Minä heräsin, ja et arvaa kenestä näin unta, sinusta.       meistä maailman huipulla laulamassa,                                               tanssimassa tähtitaivaan alla hiukset sekaisin, housujen lahkeet kurassa                   silmät loistaen kertomassa toisillemme tulevaisuudesta      tulevaisuudesta, johon ei aio suostua kulkemaan ilman sinua                                                     tulevaisuuteen, jonne haluan aurinkoa ja oransseja ja punaisia lehtiä                           ...