A breakfast table for souls

Jo muutenkin epätavallisen, ihmeellisen ja jopa hämmentävän unen keskeyttää metsästä samoavat ja järveltä veneillä lipuvat mustat hahmot, käsissään viikatteet sekä aseet. Suuri kartano huutaa tyhjyyttään, mutta minä haluan jonkun takia puolustaa sitä, vaikka juuri äsken olin tekemässä taidetta miehen kanssa, joka heitteli tikkoja kohti ihmisankkoja. Kurkkuni tuntuu kuivalta, mutta juoksen rannan kiveykselle ja tuijotan noita kymmeniä veneitä, joiden mukana pahaenteiset ja uhkaavat ihmiset tulevat koko ajan lähemmäs minua. Hengittäminen käy vaikeaksi ja pian jo kaivelen suutani sormilla, yrittäen vetää kaikkea sitä ulos mikä pakkautuu estämään hengitykseni. Mutta en voi pysähtyä, sillä ensimmäinen vene kolahtaa vasten kiveä ja lierihattuinen, täysin musta, väritön ja kasvoton mies nousee ylös veneestä koristen tuskaisempaa hengitystä kuin minä. Hetkessä juoksen kartanon korkeimpaan torniin ja vedän suuren puisen oven kiinni, ovessa oleva lukko ei vain toimi. Kokeilen sen toimivuutta työ...

Tiesin sen ettei minua kohdeltu oikein, tiesin ja kestin sen. Sitähän se rakkaus on. Kestetään toisen virheet ja epäkohdat, mutta silti hyväksytään ne. Syvä rakkaus, jossa rakastettu ei koskaan petä tai tee mitään väärää, muuta kuin pakottaa. Sitä minun rakkauteni oli, rakkauteni oli oikeaa, mutta sen nimissä minut pakotettiin kestämään. Kestämään monia tunteja yöstä, tunteja aamusta kun aurinko vasta hipoi suuria holvikaarisia ikkunoitani ja pölyhiukkaset saattoi laskea aamuauringon säteistä. Kestämään sitä ajatusta ettei tämä tulisi koskaan loppumaan enkä saisi koskaan päättää omista tekemisistäni. Etten voisi koskaan toteuttaa haavetta aamukahvista pienen kahvilan terassilla syysaamuna, juuri ennen ensimmäiset luennot alkaisivat. Pelkäsin etten saisi koskaan hörppiä kahviani rauhassa, lukea ensimmäistä kertaa sanomalehden jokaisen uutisen, koska minulla oli aikaa kun kukaan ei pidätellyt minua aamulla pitkään. Ei iskenyt minua seinään ja vaatinut omaa osaansa rakkaudestani.  Se...

Uniset silmät ja sinun pää sylissäni     maisemat vaihtuu, lipuu ohitse kuin vuodet elämässämme mutta silti, hymyilen                   huoltoaseman vessassa soi Juha Tapio ja minä tykkään sinusta niin, että halkeen Sydämeni pakahtuu kymmenen tuhatta ihmistä ja hymyilet             vain minulle sillä elämä on onni, ja en voi lakata hymyilemästä kappaleelle joka sai jalkani juuri tanssimaan Lämpimät valopylväät         katson korkealta autoa vierellä ja huokaisen hiljaa                                  en tiedä, enkä tiedä nytkään mutta kaikki vain kuluu         kuluu nopeammin kuin haluaisin Mutta en murehdi kun räntä hakkaa auton lasia, ja saan juovuttaa sinut siihen käsittämättömään autuuteen enkä halu...

Kiedot raajasi ympärilleni kuin muraatti   tiukasti, pitkin lämmennyttä ihoani joka hohkaa kilpaa            sinun silmiesi kanssa tässä pimeydessä Kuulen huokauksesi, sen           tyytyväisen ja pitkän ja tiedän,                                  että olen kesyttänyt pedon sisälläsi.  Liikennevalo näyttää vihreää ja joka ikinen pisara tuulilasissa näyttää myös vihreää sinä hymyilet vieressäni ja kun pysähdymme, saan vain nuolaista huuliani koska se koira ja nainen tuoksusi paidassani, se minkä tunnistan jo kun astut sisään ovesta Se, mikä saa minut huokaisemaan tyytyväisenä ja haluamaan lisää sinua,  ihoasi, huuliasi                               En tiedä mitä sanoisin, enkä tiedä mitä ajattelisin. Haluan vain maata pime...

Jo kolmatta kertaa mietin mitä pakkaan mukaan, mitä tarvitsen pitkälle bussimatkalle sekä kuinka selviän hengissä yhden vaivaisen viikonlopun turussa, Euroopan suurimmassa kristillisten järjestämässä tapahtumassa. Kolmatta kertaa olen yhtä innoissani vähintäänkin, sillä saan viikonlopun täyteen hyvää musiikkia, parempaakin parempaa seuraa (mru hyppää myös mukaan) sekä uusia maisemia tähän tylsään pimeään syksyyn. Hetkinen? Kristillisten tapahtuma? Joku jeesustelu festari? En nyt niinkään sanoisi, pohjana tietenkin on kristillisyys ja yhteenkuuluvuus, mutta jokainen festareille menijä löytää sieltä niin paljon uskonnollisuutta kuin itse haluaa sitä saada. Sitä ei tyrkytetä siellä kellekään eikä ketään pakoteta jäädä kuuntelemaan messua. Festareilla on paljon muutakin kuin puheenpitäjiä ja ennen kaikkea siellä on paljon hyvää gospel-musiikkia, mikä sekään ei rajoitu vain yhteen musiikkityyliin. (Festareilla on soittanut myös tunnettuja artisteja sekä maailmanlaajuisesti tunnettuja bände...

Ja pimeys tuli varkain.    hiljaa ja hitaasti, syöden allensa kaiken, minutkin mutta pimeydessä olit sinä,        ja sinä olet valoa olet kuin maalaus, paikoillasi, kaunis        silmissäsi auringonlaskun kultaiset kehät ja kädessäsi    tulevaisuutemme                 Ja pelkään hengittäää kätesi, lämpösi, elämäsi, saat minut naurahtamaan tämä on totta ja minä rakastan sinua yhdessä, me sytytämme valoja tähän pimeyteen, ja yhdessä me nauramme tähdille jotka tuikkivat telttamme kankaassa ja yhdessä, me nukahdamme ja kun herään,      tiedän että olet edelleen siinä

Omistan tämän postauksen tänä iltana ihmiselle, joka varasti suoraan blogistani ilmoittamatta ollenkaan kyseisten kuvieni olevan minun blogistani. Olisin juuri ja juuri hyväksynyt tapahtuneen, jos henkilö olisi blogissaan ilmoittanut kuvien oikeudet kuuluvan minulle. Tosin jotta en olisi ollenkaan asiasta kihahtanut, olisin odottanut kunnollista luvankysymistä käyttää minun kuviani omassa blogissani. Tätä tulen ihmetelleeksi usein, nettihän on täynnä kaikkien kuvia. Weloveit, instagram ja facebook pursuavat toisten ihmisten kuvia, mutta missä kulkee raja toisten kuvien varastamisessa? Itse ainakin koen, että kuvien varastaminen henkilökohtaisista paikoista, kuten blogit tai facebook on hieman asiatonta, sopimatonta ja moraalitonta. Jokaisen kuvat ovat kuitenkin jokaisen omia ja tällä tavalla myös henkilökohtaisia. Se, että minä laitan kuvia tänne blogiini ei tarkoita sitä, että ne olisi jokaisen käytettävissä vapaasti ja siellä missä tahtoo, niin kuin itse tahtoo. Tämä siis olkoon, i...

Hiekkatien pöly on kadottanut              tienvarsien värit eikä pilvetkään näytä edes               hopeisilta Pisarat lasissa       valuvat alaspäin vaisuina ja minä koitan saada      itseni heräämään Edessäni istuu tyttö,       jonka hiukset,              hartiat ovat sinun.      Vieressäni istuu nainen,              jonka hymy,                  silmät     ja kädet ovat sinun Kuulokkeista soi laulu,         jota sinä       ...

Tämä koko aihe, ehkä nyt lähti siitä, koska ajoin pimeässä illalla muutama tunti sitten kotiin kylältä tänne perukkaan jossa asun. Ilma oli pakastunut juuri sen verran, että tien pintaan oli tullut mukava pieni jääkerros, jonka takia meinasin lentää jo kun kävelin autolle reilun kymmenen metriä. Eihän liukkaudesta paljon haittaa ole talvirenkaiden kanssa, mutta valitettavasti ei kengistäni löytynyt nastoja. Pimeässä ajaminen saatikka sitten ajaminen yleensä on tullut minulle melko tutuksi jo kuukaudessa, mutta tällä kertaa sain eteeni aivan erilaisen haasteen. Lumisateen. Pelottava, kylmä ja suuuuri sana. Vielä pelottavampaa on auto ja lumisade ja se kuinka hetken ajamisen jälkeen alkaa tuntea spykedeelisen näköilluusion vaikuttamisen päässä, välillä tuijotin edessä kaukana suoraan alas lankeavia hiutaleita kun taas välillä niitä, jotka suhahtivat viivana ohitseni. Väliin ilmestyi ajatus, että tälläistä olisi olla avaruusaluksen ohjaaja star warsissa.. Eli toisin sanoen jonkin luokan s...

Päässä on lista kaikesta mitkä pitäisi tehdä huomiseksi ja mitkä pitäisi saada valmiiksi viimeistään seuraavalla viikolla. Selkä meinaa tappaa minut, hierojalle pitäisi varata aika, niinkuin myös kampaajalle, koska mielessä on vihdoin uusi innostus erilaisiin hiuksiin. Vähiten kiinnostava raksitettava kohta listalla on hammaslääkäri, jonne viimeiseksi tässä maailmassa tahtoisin mennä. Mikä tästä kaikesta tekee vaikeaa? No, ajatuksen kannalta eihän siinä mikään, kun vain astelisi kampaajalle taikka hierojalle ja varaisi ajan ja merkkaisi ajankohdan kalenteriin. Mutta entä sitten käytännössä? Asioita tuskailee ensin sen yhden viikon ainakin, toisen viikon ahdistelee sitä ettei ole vieläkään saanut mitään aikaiseksi kunnes sitten viimeistään kolmannella viikolla ottaa itsestään niskasta kiinni ja ryhdistäytyy ja hoitaa kaikki asiat samaan aikaan ja varsinkin vielä samana päivänä ettei yksikään muistettava tekeminen tai asia pääsisi unohtumaan. Aloittaminen. Niin helvetin helppo sana, kak...

Hiljaisuus, vain muutama pitkä ja raskas henkäisy. Peitto päällä tuntuu kevyeltä, mutta kädet ympärillä tuntuvat vahvoilta ja lämpimiltä. Ne suojelevat minua kaikelta, saavat minut uneliaaksi, samalla kun katossa loistaa sateenkaaren värit vuorotellen. Sininen liukuu hiljalleen nopeaan violettiin kunnes huoneeseen tulvahtaa syvänpunainen väri. Tunnen olevani tuon värin kanssa, oloni on autuas, mutta samalla jotenkin täyteliäs, vapaa sekä intohimoinen. Jälkimmäistä saattavat vahvistaa hipauksenomaiset suukot niskavilloissani ja minun on pakko nytkähtää hiukan ja päästää suustani hiljainen vingahdus kun kylmät väreet kulkevat pitkin selkärankaani alas varpaisiin saakka, jotka ovat kylmät. Olen onnellinen siitä, että minulla on paikka tässä maailmassa, missä voin olla ajattelematta yhtään mitään, missä voin hengittää rauhassa ja ilman kiireentuntua. Paikka, jossa kaikki murheeni katoamaan niin, että en pysty muuta tekemään kuin hymyilemään sitä kaikkea yltäkylläisyyden tunnetta, jotka a...