111. Salaviesti
Hiilet korkeilla poskipäillä, kurkussa surraava sirkkeli
heikotus, päänsärky,
enkö olekkaan kuolematon, vaikka tiedänkin olevani hullu
juuri tällä hetkellä
kaipaisin sinua
sanojasi, parantavaa henkäystäsi,
sillä ilman sinua, minä sairastun ihmiskunnan vitsauksiin
kaadun voimattomana tiedottomana siitä,
ikävöitkö sinä edes minua,
vaikka siitä on niin kauan kun viimeksi kuulit ääneni
mutta se on erilainen nyt,
syystuulien kulkiessa yli metsien
minun ääneni katoaa sen mukana, syvälle syystuulen pussukkaan
jota se kantaa ylpeänä mukanaan saavutuksestaan,
ylpeänä äänistä, jotka se kerää, kun ei osaa itse puhua
Jäljelle jäi vain suusta ulos hyökyvä usva, ohut vihellys kun hengitän
onkohan minulla kuumetta, hourailenko?
Ei sillä väliä, sillä tällä hetkellä
olkoonkin sitten kuumeessa tai horkassa
tarvitsen
sinua
enemmän kuin koskaan ennen.
ps. minuun sattuu.
Kommentit
Lähetä kommentti