A breakfast table for souls

Aamulla kun heräsin,(Tässä kohti pitäisi nauraa, tämä oli vitsi.(Ei siis vitsi että heräsin, se on kyllä ihan normaalia.)) oisin voinut vain kääntää kylkeä ja käpertyä paremmin lämpimän peiton alle, kun kerrankin oli sitä tilaa vaihtaa kylkeäkin.. (Eikä kulta saa nyt murista, koska rakastan nukkua vieressäsi, eli tyst.) Olen kuitenkin erityisen tunnollinen ihminen enkä unien takia kumminkaan skippaa koulupäivää, joten nousin sängystä ylös, kahden silmäpussin sekä valuvan nenän kanssa ja ensimmäiseksi sain ulista kylmää maailmaa, sänky vieressä huusi kutsuvasti: "babeeh.. come here, it's cold outside." En kuunnellut, olin vahva ja hipsin alusvaatteissa alas itkien kylmyyttä.  Astuin ulos hyvinvarustautuneena, feikkiuggit jalassa, pipo syvällä päässä ja porokirjoneulelapaset survaistuna käteen. Oli pakko kirota ääneen ja kovaan.. Pakkanen puraisi heti poskia ja jäi härnäämään ympärille, kun kävelin tievarteen odottamaan pimeyteen bussia. Taivas alkoi sarastamaan hiljalle...

Kikatusta pimeydessä, kädet, jotka yllättävät ja se pitkä nauru.             Kysyt itkenkö minä, enkä saa happea nikottelevalta hekotukseltani,          kätesi lepäävät omistavina lantiollani ja suustani pääsee pieni hurahdus.  Voitan sinut sata nolla, mutta silti, takerrut siihen viimeisimpään voittoon ja minun on pakko huokaista,                                   koska olet suloinen.  Aamut vaihtuvat liian nopeasti iltaan, yöhön ja pian tasainen hengityksesi kaikuu hiljaisuudessa ympäri huonetta, kun minä valvon katse katossa,                             ja yritän haalia hiukan lisää läheisyyttäsi, sekä hiukan lisää tuoksuasi, niin,            että huomenna en joutuisi ikävissäni käpertymään tyhjään sänkyyn.  ...

Joulukuun ensimmäinen päivä ja lunta sataa taivaalta kauniisti leijaillen. Valkoinen maisema näyttää kauniilta, mutta toivoisin enemmän kuuran kukkia ja jouluvaloja. Me tähden lapset Suomessa juhlimme joulua valon juhlana keskellä tätä kaikkea pimeyttä.           Enkä voi olla hymyilemättä verratessa joulua täällä maalla jouluun kaunpungissa. Paljon valoja, suuria kuusia sekä tavaratalot täynnä mitä hienoimpia, suurimpia sekä värikkäimpiä joulukoristeita. Hymyilin Stockmannin ylimmässä kerroksessa Turussa hipeltäessä erilaisia kuusenkoristeita, nauhoja ja hileitä. Se oli sellainen joulu, mistä olen aina haaveillut. Toisin sanoen amerikkalainen yltäkylläinen joulu, josta ei kimalle voinut puuttua.                Mutta kaiken sen kimalteen, värikkyyden sekä valon keskellä pystyin muistelemaan joulua täällä todellisessa pimeydessä minne valotolpat taikka kylien tai kaupunkien jouluvalot eivät yllä. Joulua, joka on tehty...

Uniset silmät ja sinun pää sylissäni     maisemat vaihtuu, lipuu ohitse kuin vuodet elämässämme mutta silti, hymyilen                   huoltoaseman vessassa soi Juha Tapio ja minä tykkään sinusta niin, että halkeen Sydämeni pakahtuu kymmenen tuhatta ihmistä ja hymyilet             vain minulle sillä elämä on onni, ja en voi lakata hymyilemästä kappaleelle joka sai jalkani juuri tanssimaan Lämpimät valopylväät         katson korkealta autoa vierellä ja huokaisen hiljaa                                  en tiedä, enkä tiedä nytkään mutta kaikki vain kuluu         kuluu nopeammin kuin haluaisin Mutta en murehdi kun räntä hakkaa auton lasia, ja saan juovuttaa sinut siihen käsittämättömään autuuteen enkä halu...

Kiedot raajasi ympärilleni kuin muraatti   tiukasti, pitkin lämmennyttä ihoani joka hohkaa kilpaa            sinun silmiesi kanssa tässä pimeydessä Kuulen huokauksesi, sen           tyytyväisen ja pitkän ja tiedän,                                  että olen kesyttänyt pedon sisälläsi.  Liikennevalo näyttää vihreää ja joka ikinen pisara tuulilasissa näyttää myös vihreää sinä hymyilet vieressäni ja kun pysähdymme, saan vain nuolaista huuliani koska se koira ja nainen tuoksusi paidassani, se minkä tunnistan jo kun astut sisään ovesta Se, mikä saa minut huokaisemaan tyytyväisenä ja haluamaan lisää sinua,  ihoasi, huuliasi                               En tiedä mitä sanoisin, enkä tiedä mitä ajattelisin. Haluan vain maata pime...

Ja pimeys tuli varkain.    hiljaa ja hitaasti, syöden allensa kaiken, minutkin mutta pimeydessä olit sinä,        ja sinä olet valoa olet kuin maalaus, paikoillasi, kaunis        silmissäsi auringonlaskun kultaiset kehät ja kädessäsi    tulevaisuutemme                 Ja pelkään hengittäää kätesi, lämpösi, elämäsi, saat minut naurahtamaan tämä on totta ja minä rakastan sinua yhdessä, me sytytämme valoja tähän pimeyteen, ja yhdessä me nauramme tähdille jotka tuikkivat telttamme kankaassa ja yhdessä, me nukahdamme ja kun herään,      tiedän että olet edelleen siinä

Hiekkatien pöly on kadottanut              tienvarsien värit eikä pilvetkään näytä edes               hopeisilta Pisarat lasissa       valuvat alaspäin vaisuina ja minä koitan saada      itseni heräämään Edessäni istuu tyttö,       jonka hiukset,              hartiat ovat sinun.      Vieressäni istuu nainen,              jonka hymy,                  silmät     ja kädet ovat sinun Kuulokkeista soi laulu,         jota sinä       ...

Hiljaisuus, vain muutama pitkä ja raskas henkäisy. Peitto päällä tuntuu kevyeltä, mutta kädet ympärillä tuntuvat vahvoilta ja lämpimiltä. Ne suojelevat minua kaikelta, saavat minut uneliaaksi, samalla kun katossa loistaa sateenkaaren värit vuorotellen. Sininen liukuu hiljalleen nopeaan violettiin kunnes huoneeseen tulvahtaa syvänpunainen väri. Tunnen olevani tuon värin kanssa, oloni on autuas, mutta samalla jotenkin täyteliäs, vapaa sekä intohimoinen. Jälkimmäistä saattavat vahvistaa hipauksenomaiset suukot niskavilloissani ja minun on pakko nytkähtää hiukan ja päästää suustani hiljainen vingahdus kun kylmät väreet kulkevat pitkin selkärankaani alas varpaisiin saakka, jotka ovat kylmät. Olen onnellinen siitä, että minulla on paikka tässä maailmassa, missä voin olla ajattelematta yhtään mitään, missä voin hengittää rauhassa ja ilman kiireentuntua. Paikka, jossa kaikki murheeni katoamaan niin, että en pysty muuta tekemään kuin hymyilemään sitä kaikkea yltäkylläisyyden tunnetta, jotka a...

Pyörittelen puhelinta toivottomana kädessä ja odotan viestiä murultani, jota en ole päässyt koko syyslomaan näkemään. Puhelin pilpattaa ja sydän tekstin perässä saa minut hymyilemään ja jaksamaan vielä nämä pari päivää ennen kuin taas näemme toisemme. Odotus palkitaan, loppujen lopuksi pääsen kuitenkin käpertymään kultani viereen ja leikkimään hänen hiuksillaan hiljalleen samalla kun supitan hiljaa ikävästä mitä olen koko syysloman jaksanut kestää. Matka tähän pisteeseen asti meidän suhteessa on ollut hyvinkin kuoppainen ja täynnä sekä vastoinkäymisiä että myötämäkeä. En halua selittää meidän menneisyyttä täysin, sillä tiedän että kaikki eivät voisi tajuta minun valintoja taikka sitten eivät voisi ymmärtää sitä mitä kaikkea olen joutunut tekemään. Mutta sen voin sanoa jokaiselle joka tämän postauksen lukee, jos todella rakastat jotakuta, älä luovuta ennen kuin tämä kyseinen henkilö vaihtaa puhelinnumeronsa, muuttaa ulkomaille ja vaihtaa peitenimen ettet voisi vainota häntä enää. ..Noi...