A breakfast table for souls

Sulje vain silmäsi kuolevainen,                     ja astu toiseen ulottuvuuteen, syvälle mielesi sisälle

Kuten moni on saattanut huomata, ettei minulta ole nyt pitkään aikaan oikein irronnut mitään tänne blogin puolelle. Ajatukset on kulkenut oudoissa paikoissa ja päähäni on painettu leimasimella kysymys: "kuka minä olen?"                         Iltaisin uni tulee nopeammin kuin koskaan, koska unissa tunnen olevani totta        silmät auki tunnen olevani liian väsynyt, mieli niin täynnä sanoja, että se pysähtyy                       Huomaan yhä useammin jääväni tuijottamaan kaupassa soijamaitohyllyä tai luomurusinoita                                                    suu auki, ajatus pysähtyneenä                                     ...

Mitä olin eilen                    mitä voisin olla tänään            pianon koskettimet laulavat elämää                                                                   ja minä olen paju          minä soin huulillasi                              minä hengitän sinua                          mitä haluan olla tänään                                                               kun kaikki on mennyt   kun ensimmäisenä...

Sokeana valosta, turvassa pimeyden kohdussa.                                 mietin kumpaa rakastan enemmän taannoin kirjoitin, että on aivan sama hukkuuko terävään valoon vai pimeyteen, kumpikin kadottaa             Mutta en halua hämärääkään, en halua haaleaa. Tahdon sysimustaa ja vitivalkeaa                                     ja ehkä juuri sen takia sieluani leikataan kahtia lihaveitsin Sataman toivomustonkat, kolme toivomusta ihmisille, jotka uskaltavat toivoa                           sillä on myös heitä, jotka naurahtavat pilkaten moiselle tyhmyydelle     minä olen jo menettänyt kaiken toivon pimeydelle, joten miksipä ei?                   ...

Minä en uskalla                     en enää uskalla hengittää, keuhkot voivat täyttyä puhtaudesta         ja puhtaus voi sisälläni reagoida sisimpäni kanssa, vastareaktio repisi minut kappaleiksi En uskalla enää katsoa maailmaa,                                sillä pimeyteni ujuttautuu kaikkeen mitä pidän kauniina,                      se hukuttaa alleen auringonkin samallalailla kuin se hukuttaa minut                 Minä en uskalla tuntea,                                                   en uskalla antaa ihoni sävähtää, en anna sen nauttia,    miksi pitäisi, enhän tiedä mitä edes tahdon, muu...

Ei sillä oo välii, et oon hullu             Kuka sanoi, että maailmassa on säännöt ja normit?       Minä pystyn lentämään                                   vaikka vaan kielekkeen reunan yli

Taas minä tein sen               luulin harhoja, kuvitelmia, maalailin kauniita tyhjälle kankaalle, jonka tiesin olevan hävitysuhan alla           katsokaa kuinka tyhmä olen                                    katsokaa, olen kadottanut itseni                                                                                 taas