14. Terve moraali ei ole vaivan takana

Omistan tämän postauksen tänä iltana ihmiselle, joka varasti suoraan blogistani ilmoittamatta ollenkaan kyseisten kuvieni olevan minun blogistani. Olisin juuri ja juuri hyväksynyt tapahtuneen, jos henkilö olisi blogissaan ilmoittanut kuvien oikeudet kuuluvan minulle. Tosin jotta en olisi ollenkaan asiasta kihahtanut, olisin odottanut kunnollista luvankysymistä käyttää minun kuviani omassa blogissani.
Tätä tulen ihmetelleeksi usein, nettihän on täynnä kaikkien kuvia. Weloveit, instagram ja facebook pursuavat toisten ihmisten kuvia, mutta missä kulkee raja toisten kuvien varastamisessa?
Itse ainakin koen, että kuvien varastaminen henkilökohtaisista paikoista, kuten blogit tai facebook on hieman asiatonta, sopimatonta ja moraalitonta. Jokaisen kuvat ovat kuitenkin jokaisen omia ja tällä tavalla myös henkilökohtaisia. Se, että minä laitan kuvia tänne blogiini ei tarkoita sitä, että ne olisi jokaisen käytettävissä vapaasti ja siellä missä tahtoo, niin kuin itse tahtoo. Tämä siis olkoon, ihan vain tiedoksi jokaiselle minun blogini lukijalle, taikka tämän postauksen lukijalle.

Jotta voisin vahvistaa tätä sanomaani, etsin netiketin eli Netti etiketistä pykälän, joka liittyy aiheeseen eli plagiointiin. Muita netiketin pykäliä voit lukea klikkaamalla tätä.

Tekijänoikeus- ja tavaramerkkilaki
Älä laita www-sivullesi aineistoa - esimerkiksi tuotenimiä, musiikkia, tekstiä, valokuvia, piirroksia tai mp3-tiedostoja - johon sinulla ei ole oikeuksia. Aineiston luvaton käyttö saattaa johtaa taloudellisiin korvausvaatimuksiin ja muihin oikeudellisiin seuraamuksiin.

Tosin tämän tekstin perusteella lähes jokainen meistä olisi syyllistynyt tekijänoikeusrikkomuksiin laitettuaan kuvia jostain sosiaalisesta kuvamediasta, esim. weheartitistä. En tiedä miten tähän asiaan suhtaudutaan, mutta sentään olen blogissani ilmoittanut mistä olen kuvanu hankkinut. Jospa tämä postaus nyt saisi vähän ihmisiä miettimään toisten ihmisten kuvien kunnioittamisesta, tai edes kuvien, joilla on omistaja elikkä kasvot. Yksityisen ihmisen kuvien sekä tekstien eli blogien sekä facebookin.
(Hämmennyin nyt itse kun en tiedä miten suhtautuisin weheartitistä ottamiini kuviini...)
ps. Alussa mainittu tapaus ratkesi sillä aikaa kun kirjoitin tätä postausta.

Kommentit

  1. Tollanen on niiin ärsyttävää.. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ihmeessä. Olin koko illan uloke otassa ja teki mieli rähjätä pahemminkin kaikille asiasta..

      Poista
    2. Mä tiedän, "tapetaan se yhdessä"

      Poista
  2. Mä en voi käsittää, miten joku oikeasti voi noin röyhkeästi plagioida. :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tajua miten, jollakin voi olla noin vähän järkeä päässänsä kun eksyy tekemään blogia ja plagioimaan sitten toisten blogeista lähes täydellisesti tekstin ja kuvia.

      Poista
  3. Vielä kun samalla tyypillä on aiemminkin ollut blogi, johon se myös oli kopioinut toisten kuvia.. Entisessä blogissa se näytti kuvansa ja kertoi nimensäkin, mutta lieköhän kopioinut nekin jostain :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän harmittaa, jos jollakin on oikeasti noin huono itsetunto tai ylipäätänsä noin kieroutunut mieli, että rupee rakentamaan nettiin toisten ihmisten persoonasta itselleen omaa persoonaa..

      Poista
  4. Kuvat joita otat weheartit - palvelust rikkovat ihan yhtä lailla tekijänoikeuslakia, kuin sekin että kopioisit toisen blogista jotain. Tumblristä on helpompi löytää kuvan alkuperäinen omistaja tai valokuvaaja, kuin weheartit. Kuvan tekijältä tulisi aina pyytää lupa, ellei ole kyse kuvasta jota saa käyttää vapaasti. Flickristä löytyy nämäkin lisenssiasiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos selvennyksestäsi tähän asiaan!
      Ajattelin asian olevankin näin. Tähän asiaan on kuitenkin todella hankala kenenkään puuttua näiden yleisten kuvanjakomenetelmien kautta, koska kuinkakohan moni bloggaajista on joskus "varastanut" kuvia jostain sosiaalisesta mediasta tai netistä kysymättä lupaa kuvan omistajalta. Tai yleensäkkään kuinkakohan moni netissä tätä sääntöä noudattaa, facebookissa kuvia jaellaan kuitenkin niin avoimesti kaikkialta kaikkialle. (Aika mahdotonta siis ruveta syyttelemään yksittäisiä ihmisiä, kun jokainen meistä on joskus tähän syyllistynyt jakamalla jotain sosiaalisenmedian kuvia.)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

118. Herää jo, minä heräsin jo tähän tunteeseen

7. Koskaan, ei koskaan ole liian vanha

94. Älä joudu armas aika