45. Vain ne jotka eivät uskalla, kuolevat sisäiseen verenvuotoon

Hengityksesi korvanjuuressa tuo mieleen syyskuisen myrskyn
           ja taas pitkästä aikaa tunnen olevani kotona, sinne minne sydämeni kuuluu
yössä kaikuvat sanat
        lupaat etten koskaan menetä sinua, vaikka en voikkaan enää sanoa kuinka rakastan sinua ja katsoa syvälle silmiisi, joista edelleen humallun
                          syvälle metsiin, joita kultareunat aitaavat.
Oikeastaan olenkin yhtäkkiä onnellinen, vaikka viime yönä kieleke oli lähempänä kuin koskaan aijemmin
              mutta olen ymmärtänyt, vaikka minulla on mahdollisuus, en halua sitä
                                  haluan elää, hengittää, hymyillä ja itkeä.
                                            haluan yrittää, nousta jaloilleni omin voimin ja näyttää vahvuuteni
               haluan halata sinua ja unohtaa kaikki murheet
                                                       ja minä yritän, koska luottaminen on sitä
                                                               rakastaminen on sitä
                        ja lopulta kaikki harmaat pilvet tulevat väistymään kirkkaan taivaan edestä
                                  ja kieleke katoaa
ainakin minä toivon niin, koska elämä on lahja.