41. Uneton tuulen riepottelema roska

  Hiljainen, liikkumaton, pimeydessä yksin
                      tärisevä palelevat jalat ja veto ikkunoista
lämpö on kadonnut, palannut takaisin kotiinsa
           ja minun ikkunani halkeilevat hiljalleen rikki, särö säröltä, siru sirulta ne särkyvät helisten
                                       Ovi on avoin kaikelle
                    enkä voi estää kolkkouttakaan hiipimästä sisälle, se tervehtii ja asettuu taloksi
     Olen voimaton nousemaan, sulkemaan ovea ja estämään kylmyyden tulemista
                                                enkä tietenkään voi, sehän on minun joka iltapäivän teevieras
            ja se hymyilee, kun kahvileiväksi se puraisee palan minun sielustani
                                      vapaaehtoisesti tarjoan palan sydäntäni, luottamustani, elämääni
 minä luovutan ja juon teeni rauhassa loppuun Mozartin soidessa taustalla, kun lopulta minut syödään hengiltä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

118. Herää jo, minä heräsin jo tähän tunteeseen

7. Koskaan, ei koskaan ole liian vanha

94. Älä joudu armas aika