33. Kaipaan aurinkoa

Kaipaan valoa ja lämpöä,
                  pitkiä hetkiä silmät kiinni, hymy huulilla
    kaipaan aurinkoa ja elämää, sitä mikä tuo minuun elämän
koska pimeydessä on vaikea hengittää. Yksin pimeydessä, yksin unohduksissa, hiljaa ja kenenkään tietämättä poskelle putoaa useampi kyynel, koska tähdetkään eivät loista.
                Ei edes kaikkein kirkkain tähti, se tähti, joka on minun sieluni täyttänyt valolla ja lämmöllä.
En ole nähnyt tähteä viikkoihin ja minulla alkaa jo olla ikävä sitä autuuden tunnetta, kun huomaan sen välkkyvän kirkkaimmin pimeässä.

Mutta minua hymyilyttää, kevät on tulossa
                valo palaa takaisin ja voin kurkottaa käteni kohti sitä, napata sen syliini ja suukottaa sitä hellästi.
Kaikki tulee olemaan vielä niinkuin viime keväänä ja keväänä ennen sitä.
                 Aurinko tulee nousemaan horisontista pimeyden päätteeksi
                                       ja lopulta me voimme hellittää ja vain nauttia.

Toivon enemmän kuin pitäisi, mutta tiedän, että vain uskaliaimmat saavat mitä haluan
                 enkä aijo jäädä hiljaa pimeyteen vaan sytytän oman pienen liekkini ja etsin auringon sekä tähden, joka loistaa kirkkaammin kuin tuhat aurinkoa.
              Se tähti, se tähti on minun tähti.