68. Ei löytynyt onnea onnelasta
Keskiviikkoisin maailma on paha
joudun todistamaan seksuaalisuuttani kokonaiset neljä tuntia,
mutta välistä minä naurankin, nauran oikeastaan paljonkin,
vaikka se jokin vielä tahtoo repiä sisuskaluni irti, hyökätä ylös kurkusta ja lentää suoraan asunnon lattialle, jonka sohvalla nukun päiväpeiton alla ihmisen vieressä jota en tunne.
Herään seuraavana päivänä iltaseitsämältä aamuun
huoneeni kylpee okran oranssina ja totean, tämä on onnea
ja minä hymyilen, vaikka oksettaa
ja mietin hetken oksentaisinko, koska se saa minut tuntemaan itseni kauniimmaksi
Tänään elämä on ollut ihme ja maapallo ihmisten runtelema
aivan kuten se oli eilenkin, mutta eilen olin vain sokea kuuro,
joka elämästä humaltuneena osasin rakastaa uudelleen omaa sänkyäni ja suihkun raikkautta
Mutta me olemme yksilöitä,
emme yksinäisiä
emmekä yksin
olemme elämä, olemme sielua, naurua ja uusia ideoita
ja huominen tulee olemaan parempi kuin tänään
ja huomenna minä haluan saada taas jonkun hymyilemään
ehkä minäkin vielä joskus löydän onnen
mutta miten voisin tunnistaa jotain sellaista, minkä olen jo unohtanut
miten voisin sokeana olla ohittamatta rakkautta, kun en enää muista miltä se näyttää
ainut mitä tiedän on pimeys ja välkkyvät strobovalot, liian kova musiikki ja ne pistot vatsassa
eikä ne ole perhosia
vaan ne ovat demoneita, ja minusta on kaunista ajatella, että voin olla edes koti niille
en ole yksin, kuten ei kukaan mukaan
haluaisin vain taas muistaa miltä tuntuu hukkua välittämiseen
kuinka iltaseitsämältä aamulla tässä elämässä olisi jotain järkeä
ja kuinka voisin peitellä demonini piiloon ja antaa sanojeni kertoa kaiken tähdellisen.
joudun todistamaan seksuaalisuuttani kokonaiset neljä tuntia,
mutta välistä minä naurankin, nauran oikeastaan paljonkin,
vaikka se jokin vielä tahtoo repiä sisuskaluni irti, hyökätä ylös kurkusta ja lentää suoraan asunnon lattialle, jonka sohvalla nukun päiväpeiton alla ihmisen vieressä jota en tunne.
Herään seuraavana päivänä iltaseitsämältä aamuun
huoneeni kylpee okran oranssina ja totean, tämä on onnea
ja minä hymyilen, vaikka oksettaa
ja mietin hetken oksentaisinko, koska se saa minut tuntemaan itseni kauniimmaksi
Tänään elämä on ollut ihme ja maapallo ihmisten runtelema
aivan kuten se oli eilenkin, mutta eilen olin vain sokea kuuro,
joka elämästä humaltuneena osasin rakastaa uudelleen omaa sänkyäni ja suihkun raikkautta
Mutta me olemme yksilöitä,
emme yksinäisiä
emmekä yksin
olemme elämä, olemme sielua, naurua ja uusia ideoita
ja huominen tulee olemaan parempi kuin tänään
ja huomenna minä haluan saada taas jonkun hymyilemään
ehkä minäkin vielä joskus löydän onnen
mutta miten voisin tunnistaa jotain sellaista, minkä olen jo unohtanut
miten voisin sokeana olla ohittamatta rakkautta, kun en enää muista miltä se näyttää
ainut mitä tiedän on pimeys ja välkkyvät strobovalot, liian kova musiikki ja ne pistot vatsassa
eikä ne ole perhosia
vaan ne ovat demoneita, ja minusta on kaunista ajatella, että voin olla edes koti niille
en ole yksin, kuten ei kukaan mukaan
haluaisin vain taas muistaa miltä tuntuu hukkua välittämiseen
kuinka iltaseitsämältä aamulla tässä elämässä olisi jotain järkeä
ja kuinka voisin peitellä demonini piiloon ja antaa sanojeni kertoa kaiken tähdellisen.
Kommentit
Lähetä kommentti