82. Nuorempi minä - olenko kasvanut?

En tiedä uskaltaisinko jakaa tämän tunteen edes teidän kanssanne, mutta haluan
                  hymyilyttää tai enemmänkin huvittaa,
koneen ruudulta vastaan katsoo neljä vuotta sitten ollut minä
               blondit hiukset valuvat pitkinä ja minulle tulee alaston olo ilman pitkiä suortuvia yhtäkkiä
               piiloblondeus ei ole haitannut, mutta nyt kun katson nuorempaa minää silmiin, minä huomaan mitä aika tekee ihmisille
     huomaan kuinka minun hymyni on muuttunut, kuinka silmien välke on sammunut ja uudelleen syttynyt
                             vanha minä antaa minulle toivoa, olen tämän jo kerran käynyt läpi
       miksen uudestaan pääsisi ylös pimeydestä, jos olen sen jo kerran tehnyt viattomana blondina
Hymyilyttää myös se kuinka maallinen tavara on merkinnyt minulle ennen enemmän, nyt vain toivon, että kaikki olisi mentalisella tasolla ja maailman kannalta hyvin.

 Ei, en ole kasvanut aikuiseksi, olen kasvanut vain ihmisenä - aikuiseksi en aijo koskaan kasvaa.
Halusin jakaa teidän kanssa tämän mun ihmettelyn, thadaa.

Ps. olen sataprosenttisen varma, että tämä selkäkipu johtuu siitä, että kannan maailmaatuskaa. Ei mikään muu näin helvetinmoista tuskaa aiheuttaisi.

Kommentit

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Hitsi vie kun olet suloinen :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi vie ei tarvii pistää ihmisii punastumaan..

      Poista
  3. Niin paijailtavan sorttinen .__.

    VastaaPoista
  4. Oletko kissa? Jolla on pusuhuulet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähä mirri pitää olla. Mut mun huulet on mun huulet. En kai oo pusukissakala?

      Poista
  5. Ei, et. Pelkästään ehkä pusukissa, koska kalaa en pussaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta voi vetää monet johtopäätökset. Hämmennyin. Lopeta se pussaamisen ajattelu. Liian maallista puuhaa.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

It's so fluffy, I'm gonna dieee!

5. Odotus palkitaan

16. Usko, toivo, rakkaus