63. Piiloblondin haaveilua

Hiljaisuus on liian pitkä, väliin tekisi mieli huutaa kovaa muutama kirosanaa
                          mutta noudatan annettuja ohjeita kuten muutkin ja mietin mikä helvetti on replikaatio.
     Stressi laukeaa raastavaan itkuun ja vielä raastavampaan päänsärkyyn
juoksuaskeleet sulavalla jäällä hakkaavat sydämeen uutta rytmiä ja tunnen oikeasti saaneen elämäni takaisin
                   oikeastaan on melkein ikävä koulun penkille
En tiedä mistä kertoisin, tyhjä mieli ja vielä tyhjempi sanavarasto
                                          haluaisin vain jonkun jonka syliin käpertyä, lopettamaan tämän jännityksen
        haluaisin tuntea, että oikeasti elän tätä päivää kuin viimeistä päivää
 mutta aamuseitsämän herääminen ja juuri se ihana kirja sängyssä keskellä kirkasta päivää
                         ehkä vähän tylsää, ei mitään sellaista mitä minä oikeasti haluaisin
 haluaisin värejä, haluaisin musiikkia ja naurua, ihmisiä ympärilleni
                                               ihan niin kuin espanjalainen illallinen ja se tango
                   mutta minä elän Suomessa, täällä missä hiljaisuus ja rauhallisuus on hyve
                             ja ihmeellisen valoilmiön aikana käydään yksin juoksemassa kylki kipeäksi.
             välillä toivon, että olisin oikeasti brunette ja ruskeuttuisin jopa kevät auringosta
                                              toivon, että osaisin lausua seksikkäitä sanoja, joiden ärrät ja ässät rasahtelee
                         mutta minä olen piiloblondi, tartun teekuppiin ja haaveilen kesästä, jolloin näytän vielä valkoisemmalta kuin talvella, jolloin pigmenttiini yhtyy kylmä lumi.