60. Just shut up and pamper me
Aamuisin huomaan herääväni aina vain aikaisemmin
huomaan venytteleväni vartaloa, joka ei vieläkään tunnu hyvältä kahden kuukauden jälkeen.
kultaiset säteet nuolevat vedenkeitintä ja minusta on vaikeaa valita otanko vaniljan vai earl greyn.
Suljen silmäni ja lämpö tunkeutuu syvemmälle
tiedän, että tämän takia herään.
tämän valon, joka sulkee minut hyväilyyn ja halaukseen
jota kukaan ei ole tehnyt sitten räikeiden rakettien
Ja minun sydän hakkaa kiivasti vasten rintaa,
vasten kylkiluita, jotka näkyvät hiukan paremmin tänään kuin eilen, minä hymyilen
En tahdo kasvaa koskaan aikuiseksi ja puhua politiikasta
tahdon kiukutella kuin lapsi ja rakastaa sinisilmäisesti
vaikka tällä hetkellä kaikki ihmiset ovat minulle kaksinaamaisia
ja minä toivon, toivon sydämeni pohjasta, että joku tulisi ja muuttaisi tuon käsityksen
että joku saisi minut taas luottamaan uudelleen
ja vapauttamaan tämän kaiken rakkauden mikä puskee ulos rinnasta väärille ihmisille, väärään aikaan
minusta aamut jonkun vierellä eivät ole liikaa pyydetty
eikä varsinkaan suudelmat kevät auringossa
miksi minä en sitä voisi saada, osaanhan minä jopa hymyillä
ainakin silloin, kun käsketään.

Kommentit
Lähetä kommentti